tiistai 9. elokuuta 2016

Mustikkakukkoa, vaniljakastikkeella ja vanilja-suklaajäätelöllä


Apua miten hyvää voikaan olla juuri uunista tullut lämmin mustikkakukko. Lisukkeena vaniljakastiketta ja kermaista itsevalmistettua jäätelöä. Ai että oli hyvää. 

Itselläni tulee vahvasti lapsuus mieleen mustikkakukosta ja halusinkin tehdä sitä pitkästä aikaa. Yhtä hyvää se oli kuin lapsuudessakin. Ellei jopa parempaa, kuin muistelin.

Mustikkakukko on perinteinen jälkiruoka, joka maistuu parhaimmalta lämpimänä juuri uunista tulleena. Lisukkeeksi sopii vaniljakastike, -jäätelö tai kermavaahto.



MUSTIKKAKUKKO (6:lle)


POHJA

250 g Voita
0,5 dl Sokeria
1 dl Ohrajauhoja
3,5 dl Ruisjauhoja
1 tl Leivinjauhetta

TÄYTE

400 g Mustikkaa
1 rkl Perunajauhoja
0,5 dl Sokeria

Sekoita kuivat aineet keskenään. (Ohra- ja ruisjauhot, leivinjauhe ja sokeri)
Lisää kuiviin aineksiin melkein sula voi. Sekoita taikinaksi. Laita kylmään puoleksi tunniksi.
Levitä 2/3 taikinasta vuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita täytteen ainekset keskenään ja kaada taikinapohjan päälle.
Painele jäljellä olevasta taikinasta pyöreä levy leivinpaperin päällä ja peitä mustikat levyllä.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. 


VANILJA-SUKLAAJÄÄTELÖ


7,5 dl Vispikermaa
1 tl Vaniljasokeria
1 prk Kondensoitua maitoa
0,6 dl Glukoosisiirappia
2 dl Suklaakastiketta
85 g Tummasuklaahippuja

Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. Lisää sekaan kondensoitu maito ja glukoosisiirappi.
Laita kahteen kannelliseen rasiaan kerroksittain jäätelömassaa ja suklaakastiketta. Päällimmäiseksi vielä kerros jäätelömassaa. Ripottele pinnalle vielä suklaahippuja ja paina kansi hyvin päälle.
Laita rasiat jäätymään vuorokaudeksi.


VANILJAKASTIKE


1 Vaniljatanko
2 dl Kuohukermaa
2 dl Maitoa
1 dl Sokeria
4 Keltuaista

Kaada maito ja kerma kattilaan. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja raaputa siemenet kermamaidon sekaan. Lisää myös tanko seokseen. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua pari minuuttia pienellä lämmöllä kokoajan sekoitellen. Poista vaniljatanko ja anna seoksen jäähtyä.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri ilmavaksi vaaleaksi vaahdoksi. Lisää kermamaitoa joukkoon ja jatka vatkaamista. Kaada seos kattilaan, jossa on loput kermamaidosta. Vatkaa miedolla lämmöllä, kunnes seos paksunee. 

Varo kiehumista. Jos seos kiehuu, se juoksettuu.