torstai 30. huhtikuuta 2015

Italialaistyyppinen perunasalaatti


Halusin tehdä vapuksi perinteistä poikkeavan perunasalaatin. Kehittelin sitten tälläisen italialaistyyppisen perunasalaatin. Salaatissa maistuu vahvasti yrtit, rucola ja parmesaani. Jos pidät italian makumaailmasta, suosittelen kokeilemaan tätä. :)

Valmistus

700g Perunoita
Pippuria
Suolaa
1 Ruukku Rucolaa
40g Parmesaania
Kapriksia
Varsiselleriä
Pestoa

Keitä perunat. Paista sen jälkeen pannulla niihin kaunis väri. Mausta ja jäähdytä. Sekoita perunoiden sekaan muut  ainekset. Mausta pestolla.

Pesto

2 Ruukkua Tuoretta Basilikaa
2rkl Paahdettuja pinjansiemeniä
1dl parmesaania
1 silputtu valkosipulinkynsi
1dl Oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria

Valmista pesto soseuttamalla kaikki paitsi öljy keskenään blenderissä. Lisää oliiviöljyä pikkuhiljaa joukkoon. Mausta.


tiistai 28. huhtikuuta 2015

Kana Rieskarullat



Rieskarullat ovat helppoa ja herkullista tarjottavaa. Ne sopivat vappu syötäviksi tai cocktail-juhliin tarjottaviksi. Voit valmistaa näitä myös grillijuhliin grilliherkkujen kaveriksi tai piknikille evääksi. Rieskarullia voi myös soveltaa ja valmistaa eri täytteillä.

Näihin tein tuorejuustotahnan ja kanat pyörittelin itse tehdyssä sweet chili kastikkeessa. Lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Rullat olivat herkullisia ja maistuivat vieraille. :)


Valmistus (noin 50kpl)

Rullattavia Rieskalevyjä

Broilerin rintaa
Suolaa
Pippuria

Salaattia

200g Tuorejuustoa
4rkl Sitruunamehua
3tl Hunajaa
suolaa
Mustapippuria
Tuoretta Korianteria silputtuna
1 Avokado

Cocktailtikkuja
Kirsikkatomaatteja
Tuoretta Basilikaa

Valmista Sweet Chili Kastike. Viipaloi ja paista broileri. Mausta. Sekoita Sweet chili kastiketta broilerin joukkoon ja anna maustua kylmässä.

Valmista tuorejuustosta, sitruunamehusta, hunajasta, suolasta, pippurista, korianterista ja avokadosta tahna.

Levitä rieskojen päälle tahna, salaattia ja broileripalat. Kääri rullaksi ja kelmuta. Laita muutamaksi tunniksi kylmään. Leikkaa paloiksi. Iske jokaiseen tikku, kirsikkatomaatteja ja basilikaa. Tarjoile! :)

Vappumunkit



Munkit ovat osa kaikkien herkuttelijoiden vappua. Tuoreet ja itse paistetut munkit ovat vapun kohokohta. Näissä munkeissa on ihana, rapea kuori ja pehmoinen sisälmys. Voit tehdä munkeista rinkuloita tai pyöreitä. Pyöreät munkit voi täyttää halutessa hillolla.

Tein osaan munkeista valkosuklaakuorrutteen ja osan jätin perinteisiksi. Tuli kyllä ihanan värisiä ja -näköisiä munkkeja. Munkit voi laittaa tarjolle kuppikakku telineeseen.

Munkkeihin saa valkosuklaakuorrutteen, kastamalla ne sulatetussa valkosuklaassa.
Tutti Frutti crush rakeet tuovat väriä ja vapputunnelmaa munkkeihin.

Valmistus (26 pyöreää munkkia)

200g Voita
5dl Maitoa
2pss Kuivahiivaa
2dl Sokeria
2tl Kardemummaa
2tl Suolaa
2 Munaa
Noin 13dl Vehnäjauhoja

1l Öljyä

Valkosuklaata
Fazer Tutti Frutti Crush-rakeita

Sulata voi. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää maitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Sekoita kuivahiiva jauhojen joukkoon. Lisää jauhoja noin desi kerrallaan. Lisää voi jauhojen kanssa samanaikaisesti. Kohota taikinaa leivinliinan alla noin 45minuuttia.

Jaa taikina kahteen osaan ja leivo molemmista tangot. Leikkaa tangot noin 13 palaan. Leivo paloista palloja tai rinkuloita. Kohota puoli tuntia.

Laita öljy kattilaan. Lämmitä öljy noin 170 asteiseksi. Jos sinulla ei ole paistomittaria, testaa öljyn lämpötila pienellä taikinapalalla. Jos taikina valmistuu noin minuutissa, öljy on sopivan lämmintä.
Paista kolme munkkia kerrallaan. Käännä munkit toisinpäin, kun toinen puoli on sopivan tumma. Kun molemmat puolet ovat tummia ja munkit kypsiä, nosta munkit leivinpaperin päälle kuivumaan. Pyörittele munkit sokerissa.

Halutessasi voit kuorruttaa munkit valkosuklaalla ja ripotella pintaan tutti frutti crush-rakeita.

Munkkivaras väijyksissä :D

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Sokerimassa Perhoset

















Aloin suunnittelemaan tulevalle sunnuntaille kakkua. Kakusta voin paljastaa sen verran, että siitä tulee kaksikerroksinen ihana kerroskakku. Vielä en kuitenkaan paljasta kaikkea. Kuvia ja postaus kakusta tulee myöhemmin. Tässä vaiheessa voin kuitenkin kertoa, että kakkuun tulee sokerimassa perhosia. Valmistelin ja maalailin niitä eilen innolla. Nyt perhoset ovat valmiita ja odotan että pääsen kakun kimppuun ja koristeluvaiheeseen. :P Alapuolelta löydät kuvia perhosista ja ohjeet. Näitä oli ihana tehdä kaikessa rauhassa ilman minkäänlaista kiirettä. Huskyni Kira oli kylläkin kiinnostunut perhosista ja yritti jatkuvasti päästä niihin käsiksi. :D Onneksi yksikään ei kuitenkaan päätynyt Kiran suuhun! :D

Sokerimassa perhoset ovat erittäin helppoja valmistaa. Tarvitset vain sokerimassaa, elintarvike maaleja ja sopivasti tilaa kuivumiseen.

Valmistus

Sokerimassaa
Kukkien emejä (Confetti)
Elintarvike maaleja



Aloita ottamalla esiin kaikki tarvittavat. Aluksi et tarvitse maaleja, koska perhosten täytyy antaa kuivua. Kaulitse leivonta alustan päällä valkoista sokerimassaa ohueksi levyksi. Käytä tomusokeria apuna, jotta massa ei tartu kaulimeen tai alustaan. Jos sinulla on perhosmuotti, voit painella sillä massasta perhosia. Voit myös leikata vapaalla kädellä veistä apuna käyttäen tai tehdä paperista muotin ja sen mukaan leikata veitsellä. Itse yleensä teen koristeet vapaalla kädellä tai paperia apuna käyttäen. Mutta jos omistat muotteja, kannattaa niitä käyttää ajan säästämiseksi. 

Sen jälkeen painele emit perhosille tuntosarviksi. Kun olet tehnyt nämä vaiheet, anna perhosten kuivua rauhassa. Jos haluat että perhoset kuivuvat siten että siivet ovat koholla, laita foliota siipien alle tueksi. 

Kun perhoset ovat kuivuneet, voit maalata ne haluamallasi tavalla. Muista että perhosten täytyy olla täysin kuivuneita. Muuten ne eivät kestä maalaamista. 
Kuvaaja; Annabella Kiviniemi
Kuvaaja; Annabella Kiviniemi

 Itse tykkään käyttää paljon värejä ja tehdä varjostuksia sokerimassa koristeisiin. Tässäkin hommassa on vain mielikuvitus rajana. Tulevaan kakkuun halusin keväisiä ja kesäisiä, pirteitä värejä. Perhoset voi jättää myös valkoisiksi tai maalata yksinkertaisesti yhdellä värillä.

Sokerimassa perhoset ovat ihania koristeita kakkuihin ja leivonnaisiin. :)


Spelttihelmirisottoa, pekonia ja vihreitä linssejä yrttiöljyssä


Olen jo pitkään halunnut valmistaa tämän annoksen. Nyt lopulta sain testattua tätä ja pakko sanoa että oli älyttömän hyvää. Yrttiöljyllä on tässä annoksessa tärkeä rooli. Se yhdistää maut toisiinsa ja maustaa linssin. Jos yrttiöljyä ei ole, annos on tylsä. 

Treenaan ja urheilen todella paljon, joten arkena tykkään syödä terveellisesti ja hyvin. Kun raaka-aineet ovat laadukkaat, annos maistuu vielä paremmalta. Tästä annoksesta saa helposti kasvissyöjän annoksen jättämällä pekonin pois. Lisäksi tämä on helppo ja nopea valmistaa. Spelttihelmi on parempi vaihtoehto tavalliselle risottoriisille. Se nimittäin sisältää enemmän proteiineja ja kuituja. Linssit ovat proteiinipommeja ja sen takia ne ovat kasvissyöjille hyvä proteiinin lähde. Ne ovat kevyitä, ravitsevia ja halpoja. Linsseissä on vain vähän kaloreita, mutta kuitenkin paljon kuituja, proteiineja ja antioksidantteja. 

Jos vielä mietit mitä tänään valmistaisit ruoaksi, suosittelen tätä. Erinomainen ja herkullinen annos. Maistuu varmasti raskaan työpäivän tai rankan treenin jälkeen. :)

Valmistus (4 annosta)

2 Pientä Salottisipulia
2 Varsisellerin Vartta
2 1/2dl Spelttihelmiä
(Hieman Valkoviiniä)
2rkl Oliiviöljyä
200g Parsakaalia
n.6dl Kasvislientä
Puolikkaan Sitruunan Mehu
2dl Raastettua parmesaania

285g Syöntivalmiita Vihreitä Linssejä
4rkl öljyä
1 Ruukku Tuoretta Basilikaa
1dl Hienonnettua Tuoretta Persiljaa
2rkl Pinjansiemeniä
1 Valkosipulinkynsi
Suolaa
Pippuria
Sokeria

240g Pekonia
Persiljaa
Gourmet suolaa
Raastettua parmesaania

Kuori ja hienonna sipulit. Leikkaa parsakaalista kukinnot ja siivuta varret. Leikkaa varsiselleristä pieniä kuutioita. Kuullota pannulla spelttihelmiä, varsiselleriä ja sipulia 2-3 minuutin ajan. Lisää hieman viiniä ja anna imeytyä spelttiin. Lisää sitten pikkuhiljaa kasvislientä ja anna imeytyä. Lisää aina lientä kun edellinen määrä on imeytynyt. Kypsennä 15 minuutin ajan. Lisää sitten parsakaalit ja jatka kypsennystä noin 8 minuutin ajan, kunnes speltit tuntuvat kypsiltä. Sekoita joukkoon parmesaani ja sitruunamehu.

Huuhtele linssit ja kaada sen jälkeen kulhoon. Mittaa toiseen kulhoon öljy, basilika, persilja, pinjansiemenet ja valkosipulinkynsi. Soseuta. Mausta ripauksella suolaa, pippuria ja sokeria. Sekoita suurin osa öljystä linsseihin. Jätä öljyä annosten päälle pirskoteltavaksi.

Paista pekoniviipaleita, kunnes ne ovat rapeita.

Asettele lautasille spelttihelmirisottoa, linssejä ja pekonia. Pirskottele annosten päälle sivuun otettua yrttiöljyä. Ripottele päälle parmesaania, persiljaa ja gourmee suolaa. Tarjoile!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Mustikkamousse



Mustikkamousse on raikas ja herkullinen jälkiruoka. Se on helppo valmistaa ja maistuu aina hyvältä. Varsinkin keväällä ja kesällä se on sopiva jälkiruoka juhliin ja illallisiin. Mustikkamoussen kanssa voit tarjota rapeita pikkuleipiä, jotka tuovat annokseen suutuntumaa ja sopivat kevyen, suussa sulavan moussen rinnalle. Mustikkamelba viimeistelee annoksen. Voit koota tämän jäkiruoan haluamallasi tavalla ja koristella mustikoilla, Mintunlehdillä ja itse tehdyillä suklaakoristeilla. Tästä reseptistä voit soveltaa myös kakun täytteen tekemällä ohjeen kaksinkertaisena. Lisäksi jos sinulla on muita marjoja, voit mustikoiden tilalle käyttää esimerkiksi puolukkaa tai vadelmaa. Mitä nyt kaapista tai pakkasesta löytyy.


Valmistus

Mustikkamousse (Noin 6 Annosta)

3 Liivatelehteä
1dl Vispikermaa
1dl Ranskankermaa
100g Vanilja Tuorejuustoa
0,6dl Sokeria
1tl Vaniljajauhetta
2,5dl Mustikoita soseutettuna
0,25dl Mehua tai Vettä

Laita liivatteet likoamaan. Vatkaa vispikerma. Sekoita keskenään ranskankerma, tuorejuusto, sokeri, vaniljajauhe ja soseutetut mustikat. Liuota liivatteet kiehuvaan veteen tai mehuun. Kaada liivateseos mustikkaseokseen ohuena nauhana. Lisää lopuksi sekaan myös vaahdotettu kerma varovasti nostellen. Tarjoa pikkuleipien, mustikkamelban ja mustikoiden kanssa.


Pikkuleivät (noin 60kpl)

125g Voita
1 1/4dl Sokeria
1 Kananmuna
2tl Vaniljasokeria
1tl Leivinjauhetta
2 1/2dl Vehnäjauhoja
Ruokokidesokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää sekaan kananmuna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää voi-sokerivaahdon joukkoon. Tee taikinasta pallo ja litistä se. Kelmuta. Laita tunniksi kylmään jähmettymään. 

Kaulitse taikina 0,5 sentin paksuiseksi levyksi. Painele haluamallasi muotilla taikinasta pikkuleipiä. Paista 200 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Anna jäähtyä. Paahda ruokokidesokeri nopeasti pikkuleipien pintaan kaasupolttimella.

Mustikkamelba

300g Mustikoita
Sokeria oman maun mukaan
Sitruunamehua

Lämmitä kattilassa mustikoita, sitruunamehua ja sokeria. Soseuta sauvasekoittimella. Anna hieman kiehua kasaan. Siivilöi.

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Vadelma-Suklaa Cupcakes



Minun piti valmistaa nopeasti jotain hyvää ylimääräisistä ja vanhenevista raaka-aineista.Kehittelin sitten tarjolla olevista raaka-aineista suklaa-vadelma kuppikakkuja. Ja tuli muuten todella hyviä! Suklaisessa cupcakes taikinassa on kokonaisia vadelmia seassa. Päälle tulee täyteläinen valkosuklaakuorrute ja ihania tuoreita vadelmia. Tumma suklaa ja vadelmat ovat klassinen yhdistelmä. Niiden liitto toimii aina. Vadelmat tuovat raikkautta raskaaseen ja täyttävään suklaaseen. Valkosuklaakuorrute tuo pehmeyttä ja täyteläisyyttä. Nyt sitten vain herkuttelemaan! 

Valmistus (12 kpl normaalikokoisia)

Cupcakes

150g Margariinia
1 1/2dl Sokeria
2 Munaa
3dl Vehnäjauhoja
1/2dl Kaakaojauhetta
2tl Vaniljajauhetta
2tl Leivinjauhetta
200g Valio maustettua kuningatarrahkaa
100g Tummaa suklaata rouhittuna
3dl Vadelmia

Vadelmia
Valkosuklaarouhetta

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen vaahdon sekaan.  Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen rahkan kanssa. Lisää lopuksi sekaan vadelmat ja rouhittu suklaa varovasti käännellen. Pursota taikina vuokiin. (3/4 vuokien tilavuudesta) paista 185-200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Jäähdytä. Pursota valkosuklaakuorrutetta päälle ja koristele.


Kuorrutus

100g Valkosuklaata
100g Voita
220g Tomusokeria
1rkl Sitruunamehua
1/2tl Vaniljajauhetta

Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Notkista pehmeä voi ja lisää tomusokeria pienissä erissä sen joukkoon. Lisää lopuksi valkosuklaa, sitruunamehu ja vaniljajauhe voi-tomusokeriseoksen sekaan.

Lisää tarvittaessa nestettä tai tomusokeria, saadaksesi haluamasi koostumuksen. Laita jääkaappiin lepäämään.


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Prässättyä Naudan Paahtopaistia


Äitini soitti yllättäen ja kysyi haluaisinko kilon naudan paahtopaistia vai naudan paistijauhelihaa. Tietenkin päädyin naudan paahtopaistiin. Äitini sitten tuli käymään kylässä ja toi mukanaan tuliaiseksi lupaamansa lihakimpaleen. Tietenkin kokkina aloin jo heti suunnittelemaan, mitä tästä laatulihasta valmistaisin. Nopeasti mieleeni tuli prässätty liha, mistä pidän.

Yksi rakkaista sisaruksistani tuli viikonlopuksi sitten kylään ja sainkin valmistaa tämän herkullisen aterian hänelle ja minulle. :) <3 Mikäs voisikaan olla sen parempaa, kuin hyvän ruoan valmistaminen rakkaalle ihmiselle. :)

Prässätty naudan paahtopaisti on lihojen parhaimmistoa. Lisukkeet sopivat tämän lihan rinnalle täydellisesti. Maut tukevat toisiaan. Tämä annos on kaikkien lihansyöjien unelma!



Valmistus (Noin 6 annosta)

Prässätty Naudan paahtopaisti

1kg Naudan Paahtopaistia
2 Salottisipulia Halkaistuna
1 Porkkana Paloina
2 Varsisellerin Vartta Isoina Paloina
3 Valkosipulin Kynttä
2 Laakerinlehteä
10 Kokonaista Valkopippuria
Suolaa

Vehnäjauhoja

Poista lihasta kalvot. Aseta lihanpala kattilaan ja kaada sen päälle vettä, niin paljon että se peittyy. Kuumenna kiehuvaksi. Kuori pinnalle muodostuvaa vaahtoa. Lisää kattilaan vihannekset sekä mausteet. Keitä hiljalleen, kunnes liha on pehmeää (noin 2 tuntia). Lisää vettä tarvittaessa. Jäähdytä liha ja nosta pois kattilasta. Aseta se tasapohjaiseen astiaan. Siivilöi liemi ja ota puoli litraa talteen. Kaada loppu liemi lihan päälle. Laita liha jääkaappiin ja päälle paino. Anna vetäytyä jääkaapissa yön yli. Ota liha pois prässistä ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Jauhota ja paista pannulla rapeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa perunoiden, porkkanoiden, suppilovahveroiden, piparjuurikastikkeen ja hernepyreen kanssa.


Pont neuf perunat ja -porkkanat

8 Isoa Perunaa
4 Isoa Porkkanaa
Öljyä tai kirkastettua voita

Leikkaa perunoista ja porkkanoista suorakaiteen muotoisia tankoja. Esikeitä muutama minuutti. Nosta kuivumaan. Paista öljyssä/voissa juuri ennen tarjoilua rapeiksi ja kullankeltaisiksi. Valuta ja mausta.

Piparjuurikastike

1 Salottisipuli
3rkl Voita
2 rkl Vehnäjauhoja
3-4 Sentin pala piparjuurta raastettuna
5dl Lihan keitinlientä
1dl Kuohukermaa
Suolaa
Pippuria

Freesaa sipulit voissa. Ripottele sen jälkeen pinnalle vehnäjauho. Kuullota vielä muutama minuutti. Vehnäjauho ei saa ruskistua. Lisää piparjuuri. Kaada pikkuhiljaa sekaan myös keitinliemi. Hauduta puoli tuntia. Lisää kerma ja hauduta vielä viisi minuuttia. Siivilöi ja mausta. 

Hernepyree

4dl Herneitä
1 Salottisipuli
1tl Voita
2dl Kuohukermaa
Suolaa
Pippuria

Freesaa sipuli voissa pehmeäksi. Lisää joukkoon herneet. Anna lämmetä. Lisää kerma. Kiehauta 2 min. Soseuta ja siivilöi. Mausta.

Paistetut suppilovahverot

1l Suppilovahveroita
1 Salottisipuli
2rkl Voita
Suolaa
Pippuria
Yrttimaustetta
1-2dl Kuohukermaa

Paista sienet ja sipuli pannulla. Lisää kuohukerma ja anna kiehua hiljalleen kasaan. Mausta.

 Vain mielikuvitus on annosten kokoamisessa rajana. Tässä sama annos koottuna eri tavalla. 
Yleensä kokoan annoksen nopeasti. Enkä liikaa suunnittele miltä annoksen pitäisi näyttää.

Lopuksi on hauska nähdä minkälaisia annoksista syntyy.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Punajuuripastaa ja Vuohenjuustomoussea



Halusin eilen tehdä illalliseksi jotain maukasta ja herkullista kasvisruokaa. Hetken mietittyäni päätin tehdä jotain, jossa olisi punajuurta. Päädyinkin sitten punajuuripastaan. Punajuuripastan kanssa tarjosin vuohenjuustomoussea. Punajuuri ja vuohenjuusto ovat klassinen makupari.

Tämä pasta on todella herkullinen. Tässä maistuvat vahvasti punajuuri, vuohenjuusto sekä tuoreet yrtit. Jos et pidä vuohenjuustosta, voit korvata sen fetalla tai jollakin muulla vahvalla juustolla.



Valmistus (4 annosta)

Vuohenjuustomousse

150g Vuohenjuustoa 
1/2dl Kuohukermaa
Mustapippuria
Suolaa
Sitruunamehua
Hunajaa

Vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa loppuvaiheessa vuohenjuusto sekaan. Mausta suolalla, pippurilla, sitruunamehulla ja ripauksella hunajaa. Laita jääkaappiin odottamaan.

Punajuuripasta

250g Spaghettia
550-650g Punajuurta
2 Pientä salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
Tuoretta Oreganoa silputtuna
Tuoretta Basilikaa silputtuna
2dl Kuohukermaa
Muskottipähkinää
Suolaa
Pippuria

Persiljaa
Vuohenjuustomoussea
Pestoa

Keitä punajuuria 30-60min. Riippuen punajuurien koosta. Pienet 30 min. Keskikokoiset 45min. ja isot 60min. 

Keitä spaghetti erittäin suolaisessa kasvisliemessä al denteksi. Liemen täytyy olla melkein yhtä suolaista kuin merivesi. Raasta punajuuri ja silppua sipulit. Freesaa sipulit pannulla. Kun sipulit ovat hieman läpinäkyviä, lisää joukkoon raastettu punajuuri. Mausta ja paista hetki. Lisää kerma ja tuoreet yrtit. Anna hetken hautua ja keittyä kasaan. Yhdistä spaghetti punajuuriseokseen. 

Annostele pastaa lautasille. Laita päälle nokare vuohenjuustomoussea ja pestoa. Koristele tuoreella persiljalla.


Marinoitu Kasvissalaatti


Tämä salaatti on helppo ja nopea valmistaa. Sopii buffetpöytään tarjottavaksi tai ruoan lisukkeeksi. Erinomainen tarjottava myös vappubrunssille tai pakkaa vaikkapa piknikille mukaan. Herkullista ja helppoa!

Valmistus (8 annosta)

1 Kesäkurpitsa
1 Keltainen Paprika
2rkl oliiviöljyä
Suolaa
Pippuria
1prk Vihreitä kalamataoliiveja
8 Aurinkokuivattua Tomaattia
1 Punasipuli
250g Terttutomaatteja
2 Kevätsipulia
Grillattua Latva-Artisokkaa
1/2dl Silputtua Persiljaa
Rucolaa
Lollo rosso salaattia
Roomansalaattia
Parmesaanilastuja

Marinadi

1dl Oliiviöljyä
2rkl Punaviinietikkaa
Tuoretta Basilikaa Hienonnettuna
2 Valkosipulinkynttä Hienonnettuna
1tl Kuivattua Oreganoa
Mustapippuria
Suolaa

Huuhtele ja viipaloi kesäkurpitsa ja paprika. Grillaa molemmat nopeasti oliiviöljyssä parilapannulla. Mausta suolalla ja pippurilla. Valmista marinadi sekoittamalla marinadin ainekset yhteen. Valuta aurinkokuivatut tomaatit ja leikkaa palasiksi. Leikkaa punasipuli ja kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi. Puolita tomaatit. Huuhtele ja kuivaa salaatit. 

Laita kulhoon kesäkurpitsa, paprika, oliivit, terttutomaatit, aurinkokuivatut tomaatit ja latva-artisokka. Kaada päälle marinadi. Anna maustua muutaman tunnin ajan.

Lisää punasipuli, kevätsipuli, persilja, rucola sekä salaatit marinoitujen kasvisten joukkoon. Ripottele pinnalle parmesaanilastuja. Tarjoile!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Vadelma-Nougat Juustokakku


Minulle tuli lauantaina uusi perheenjäsen; Pieni husky tyttö Kira. Ihanan ja iloisen ilopillerin kunniaksi päätin leipoa ja suunnitella kakun. Täyteläisen nougatkerroksen päälle hyydytin raikkaan vadelmakerroksen. Koko komeuden kruunasin suklaa ganachella ja herkullisilla koristeilla. Vaikka tässä kakussa on paljon vaiheita, tämän tekemiseen menee vain muutama tunti hyytymis- ja valmistusaikoineen. Aloitin kakun leipomisen muutamaa tuntia ennen vieraiden tuloa. Hyvin ehti hyytyä. Tietenkin jos ei ole kiire, kannattaa kakun antaa hyytyä pidemmän aikaa (Mielellään yön yli). Lopputulos oli erittäin hyvä ja herkullinen.


Valmistus (20cm reunavuoka)

Pohja

130g Digestive Keksejä
50g Voita

Laita reunavuoka suoraan kakkuvadin päälle. Laita reunakalvo vuoan reunoille. Sprayjaa vuokaspraylla reunat. Voit tehdä kakun myös irtopohjavuokaan. 

Murskaa keksit. Sulata voi. Sekoita keskenään ja levitä keksiseos vuoan pohjalle.

Nougat-täyte

4 Liivatetta
200g Taloussuklaata
2 Dubbel Nougat Patukkaa
200g Tuorejuustoa
2dl Vispikermaa
2dl Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1dl Sokeria
1tl Vaniljajauhetta
1 1/2rkl Kahvia

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sulata suklaa ja nougat vesihauteessa. Vatkaa sen jälkeen tuorejuuston sekaan sulatettu suklaa, sokeri ja vaniljajauhe. Vatkaa myös kerma ja vaniljakastike vaahdoksi. Sulata liivatteet kahviin. Lisää liivateseos ohuena nauhana tuorejuustoseoksen sekaan. Lisää lopuksi myös vaahdotettu kerma-vaniljakastikeseos. Kaada massa keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. Annoin ensimmäisen kerroksen hyytyä noin puoli tuntia, jonka jälkeen valmistin päälle vadelma täytteen.

Vadelmatäyte

200g Tuorejuustoa
3dl Vispikermaa
3rkl Vaniljakreemijauhetta
150g Vadelmia
1dl Sokeria
5 Liivatetta
1/2dl Vadelmamelbaa tai -mehua

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa tuorejuusto. Vaahdota sen jälkeen vispikerma. Lisää vaahdotuksen loppuvaiheessa vaniljakreemijauhe. Ota pieni määrä vaahdotettua kermaa sivuun. (Koristelua varten) Yhdistä tuorejuusto ja vaahdotettu kerma. Mittaa sekaan myös vadelmat ja sokeri. Pyöräytä sähkövatkaimella muutaman kerran, jotta vadelmat hieman rikkoutuisivat. Lämmitä melba tai mehu. Lisää siihen liivatteet. Kaada liivateseos ohuena nauhana muun seoksen joukkoon. Kaada vadelmaseos nougatseoksen päälle. Laita hyytymään. Annoin vadelmakerroksen hyytyä hieman yli puolituntia. Tarvittaessa voi pakkasta käyttää apuna, jotta kakku hyytyisi nopeammin.

Suklaa ganache

75g Tummaa suklaata
50g Maitosuklaata
3/4dl Kuohukermaa
Nokare Voita

Mittaa pieneen kattilaan kerma. Lämmitä höyryäväksi. Ota pois liedeltä ja lisää sekaan suklaat. Anna suklaiden sulaa. Lisää sitten nokare voita. Sekoita tasaiseksi. Jäähdytä vähän aikaa. 

Poista kakusta reunavuoka ja -kalvo. Kaada suklaa ganachea varovasti (lusikkaa apuna käyttäen) Kakun pintaan. Anna ganachen valua sivuille.

Kakun koristelu

Vaahdotettua vispikermaa
Tuoreita marjoja
Sitruunamelissaa
Nougatpaloja
keksimurua
kinuskikastiketta

Jos haluat tehdä kinuskikastikkeen itse, lakka-kinuskipavlovan reseptissä on kinuskin ohje; Lakka-kinuskipavlova

Pursottele kermaa kakun päälle. Asettele kerman viereen vadelmia ja nougat paloja. Laita päälle kinuskikastiketta ja keksimuruja. Asettele lopuksi sitruunamelissan lehtiä koristeeksi.



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Kanttarelli-tattirisotto


Mitkä ovat sinun omat ruokabravuurisi? Ruoat jotka aina onnistuvat, joista itse pidät ja joista vieraat pitävät? Jos minun pitää vastata tähän kysymykseen, vastaan risotot. Oikein valmistettua risottoa ei voita mikään. Tähän risottoon rakastuvat kaikki sienten ystävät. Sienet eivät voisi vahvemmin maistua. Jos haluat risotosta vielä juhlavamman, voit lisätä siihen hieman tryffeliöljyä. Risottoriisiä valittaessa, ei kannata nuukailla. Mitä laadukkaampi risotto, sitä parempi lopputulos. Risottoriisiksi kannattaa myös valita italialainen riisi. Risottoon lisättävää lientä kannattaa myös pitää kokoajan kuumana, jotta risotto kypsyy tasaisesti. Risottoa täytyy myös sekoitella kokoajan valmistuksen aikana, jotta tärkkelys irtoaa. Ja kannattaa myös muistaa että risottoa ei saa keittää liian pitkään, jotta siitä ei tule "puuroa". Jätä riisi al denteksi.


Valmistus (4 annosta)

1 Salottisipuli hienonnettuna
1 valkosipulin kynsi siivuina
1 Lehtisellerin varsi hienonnettuna
4dl Risottoriisiä
1dl Valkoviiniä
0,5l Sienilientä
0,5l Kanalientä
6-7dl kanttarelleja
1-2dl Kuivattuja Tatteja
1 Salottisipuli hienonnettuna
2rkl Tuoretta Timjamia
1dl Parmesaaniraastetta
Rucolaa
Kirsikkatomaatteja
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä
Voita

Laita kanttarellit ja tatit likoamaan veteen 2-3 tuntia ennen risoton valmistusta.

Kuullota sipulit sekä lehtiselleri voissa ja öljyssä. Sekoita joukkoon riisi. Anna riisin hikoilla öljyssä muutaman minuutin ajan, kunnes se muuttuu läpinäkyväksi. Lisää viini ja anna imeytyä.

Siivilöi sienien liotusliemi. Laita kattilaan ja lisää joukkoon myös kanaliemi. Kiehauta. Lisää lientä riisin joukkoon vähän kerrallaan. Sekoita koko ajan ja anna kuplia alhaisella lämmöllä. Lisää lientä aina, kun edellinen liemi määrä on imeytynyt riisiin, (noin 20 min. ajan) kunnes riisi on al dente. Mausta suolalla ja pippurilla.

Paista sillä välin sienet ja sipuli voissa. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla. Puolita kirsikkatomaatit ja lisää loppuvaiheessa sienien sekaan. Ota riisikattila pois liedeltä. Sekoita risoton joukkoon parmesaani ja puolet paistetuista sienistä. Kaada risotto tarjoiluvatiin tai annostele lautasille. Lisää lopuksi päälle loput sienet. Sekoittele rucolaa pienessä määrässä öljyä. Lisää sen jälkeen rucolaa, parmesaania ja mustapippuria risoton päälle. Tarjoile!



perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lohiterriini


Lohiterriini on helppo, maukas ja kaunis alkuruoka sekä tarjoiltava. Voit valmistaa yhden isomman terriinin tai useamman pienen. 

Valmistus (n. 12 pientä tai 1 iso vuoka)

Lohiterriini

600g Lohifileetä
5dl Kuohukermaa
Suolaa
Valkopippuria
200g Valkuaista
20g Tilliä
400-500g Kylmäsavukirjolohifileetä

Leikkaa lohifilee paloiksi. Jauha filee kutterissa hienoksi ja tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon kerma ja sekoita seos tasaiseksi. Lisää mausteet.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Siirrä massa kulhoon ja lisää kovaksi vatkattu valkuaisvaahto varovasti sekaan. Hienonna tilli ja lisää sekin joukkoon. 

Leikkaa kylmäsavukirjolohifilee ohuiksi viipaleiksi. Voitele pikkuvuoat tai yksi isompi vuoka. Vuoraa kylmäsavukirjolohiviipaleilla. Täytä murekemassalla tiiviisti. Peitä pinta vielä kylmäsavukirjolohiviipaleilla. Pistä folio kanneksi. Kypsennä uunissa, vesihauteessa 100-150 asteessa noin 45 min. tai kunnes sisälämpötila on n. 50 astetta. Pienemmät vievät vähemmän aikaa.


Majoneesi

2 Kananmunaa
2rkl Viinietikkaa
1tl Sinappia
Suolaa
Pippuria
(Worschestershirekastiketta)
2,5dl Öljyä

Erottele keltuaiset. Lisää keltuaisten sekaan kaikki muut raaka-aineet paitsi öljy. Sekoita hyvin keskenään. Lisää öljy ohuena nauhana koko ajan vatkaten.

Tillidressing

1 puntti Tilliä
2dl Majoneesia
Suolaa
Valkopippuria

Ryöppää tilli suolavedessä. Sekoita monitoimikoneessa tasaiseksi. Lisää joukkoon majoneesi. Siivilöi. Mausta.

Tilli-etikkakurkut

Tuoretta Kurkkua
Tilliä
1dl Sokeria
1dl Etikkaa
1 1/2dl Vettä
Suolaa

Mittaa yhteen vesi, sokeri ja etikka. Sekoita kunnolla, niin että sokeri liukenee. Kuori kurkku ja leikkaa siitä pituussuunnassa ohuita viipaleita. Mausta tillillä ja suolalla. Kaada kurkkujen päälle sopiva määrä etikkalientä.

Annoksen kokoaminen

Lohiterriini
Tilli-etikkakurkkuja
Tillidressing
Tilliä
Tomaatti- ja porkkanaruusuja

Asettele komponentit haluamallasi tavalla lautasille. Koristele tillillä sekä tomaatti- ja porkkanaruusuilla. Tarjoile.


tiistai 7. huhtikuuta 2015

Lakka-Kinuskipavlova

Tässä on itse kehittelemäni lakka-kinuskipavlova. Pavlova on Venäläinen kakku, joka on nimetty balettitanssija Anna Pavlovan mukaan. Pavlovassa on rapea marenkipohja ja pehmeä suussasulava täyte. Pavlova on suosittu jälkiruoka juhlapäivinä ja arkipyhinä. Tämän kakun voit valmistaa mihin tahansa kesä- tai kevätjuhlaan. Talven juhliin mansikoiden sijaan voi esimerkiksi käyttää puolukkaa ja karpaloa. Täytteeseen voi käyttää piparkakkurahkaa ja -mausteita.

Valmistus


Kinuskikastike

2dl Kuohukermaa
1dl Fariinisokeria
1 Vaniljatanko

Mittaa ainekset kattilaan. Keitä miedolla lämmöllä 15min. Sekoittele kokoajan.












Marenkipohja (2 kpl)

6 Valkuaista
4dl Sokeria
3tl sitruuna- tai limemehua
3rkl Maizenaa
4rkl Itsevalmistettua Kinuskikastiketta

Vatkaa munista ja sokerista kiiltävä, kova vaahto. Noin 15 min. Lisää sitruuna- tai limemehu ja maizenaa. Vatkaa. Sekoittele kinuskikastiketta seoksen joukkoon. Älä sekoita kinuskia täysin sekaan, vaan anna seokseen jäädä kinuski vanoja.

Levitä uunipelleille leivinpaperit. Sivele leivinpaperit öljyllä. Jaa marenkiseos kahteen osaan ja muotoile uunipelleille ympyrän muotoiset pohjat marengista. Paista 100-asteisessa uunissa noin kaksi ja puoli tuntia. Pidä luukkua hieman raollaan. Jäähdytä.

Täyte (Kakun väliin ja päälle)

3dl Vispikermaa
1-2dl Sitruunarahkaa
1dl Ranskankermaa
Sokeria
Vaniljasokeria
Sitruunamehua

Sekoita sitruunarahka ja ranskankerma sekaisin. Vatkaa. Laita kylmään. Vatkaa kerma. Kun kerma on vaahtoutunut, vatkaa sekaan rahka-ranskankermaseos. Mausta sokerilla, vaniljasokerilla ja sitruunamehulla.
















Kakun kokoaminen ja koristelu

Marenkipohjat
Täyte
Mansikoita
Lakkoja
Punaviinimarjoja
Kinuskikastiketta
Suklaalastuja
Marenkimurua
Sitruunamelissaa tai mintunlehteä

Kokoa kakku juuri ennen tarjoilua, jotta marenki ei liikaa pehmenisi. Laita toinen pohjista kakkuvadille. Levitä päälle puolet täytteestä, mansikanpaloja ja lakkoja. Nosta päälle toinen marenkipohja. Levitä kakun päälle toinen puoli täytteestä. Koristele marjoilla, kinuskikastikkeella, marenkimuruilla, suklaalastuilla sekä sitruunamelissalla tai mintunlehdillä. Tarjoile!


Avokadopasta



Pitihän tätä ruokailmiöksi noussutta avokadopastaa kokeilla. Reseptipohjana on alkuperäinen Alexander Gullichsenin ohje, jota hieman muuntelin. Alkuperäisessä ohjeessa maku on todella kirpakka ja lime maistuu todella vahvasti. Lisäsin itse hieman sokeria, joka tasapainoitti makua, pehmensi limen kirpakkuutta ja sai muut raaka-aineet nousemaan limen rinnalle. Tein myös avokadoseoksen edellisenä päivänä valmiiksi jääkaappin, jonka ansiosta maut voimistuivat ja paranivat.
En ihmettele ollenkaa, miten tästä ruokalajista nousi ruokailmiö; Pasta on nimittäin erittäin herkullista sekä ihanan pirteän ja raikkaan makuista.


Valmistus (8:lle)


2 Valkosipulinkynttä
1 Chili
1 1/2 Limettiä
3 Avokadoa
Muutama kourallinen Basilikaa
2dl Raastettua Pecorinoa
2dl Raastettua Parmesaania
800g Spaghettia
Suolaa
Pippuria
Oliiviöljyä
Sokeria

Avokadoseos kannattaa valmistaa edellisenä päivänä. Pilko valkosipulit ja chili pieneksi. Laita ne kulhoon. Purista limestä mehu sekaan. Kuutioi avokado, hienonna basilika, raasta juustot ja lisää ne seokseen. Sekoita joukkoon myös suolaa, oliiviöljyä, pippuria ja sokeria.
Keitä spaghetti hyvin suolaisessa vedessä. (Veden täytyy maistua merivedeltä.) Ota vettä talteen muutama desi. Lorauta keitinvettä avokadoseoksen joukkoon. Pyörittele spaghetti seoksessa. Raasta pintaan hieman parmesaania ja mustapippuria. Tarjoile!

torstai 2. huhtikuuta 2015

Marjatartaletit



Tartaletit ovat herkullisia tarjottavia. Niitä on monenlaisia ja moneen makuun. Minulla on tässä aika perinteinen tartalettiohje. Rapea tartalettipohja, täyteläinen vaniljakreemi ja ihania, tuoreita marjoja.

























Itselläni tulee vahvasti lapsuus mieleen näistä. Muistan kuinka isäni toi Ranskan matkoilta Bonne Maman tartalettejä. Ne olivat koko perheelle suurta herkkua. Myöhemmin Stockmann alkoi niitä myymään. Eipä enään tarvinnut Ranskasta asti hakea. Itse tehdyt tartaletit kuitenkin aina voittavat nuo valmiit, jotka muistuttivat jopa enemmän pieniä keksejä, kuin tartalettejä. Olivathan ne silti herkullisia. Ja ovat edelleen. Joka kerta, kun leivon tartalettejä tai saan sellaisen eteeni, minulle tulee vahvasti tämä muisto mieleen. Se saa hymyn huulille.

Valmistus (8 kappaletta)

Pohja

250g Voita
3dl Tomusokeria
2 Munaa
6-9dl Vehnäjauhoja

Vaniljakreemi

4dl Maitoa
1 Vaniljatanko
4 Munan keltuaista
70g Sokeria
25g Vehnäjauhoja

Sokerikiille marjoihin

1dl Vettä
0,5dl Hyytelösokeria

Koristeeksi

Marjoja
Mintunlehtiä tai sitruunamelissaa


Sekoita pohjan ainekset yhteen monitoimikoneessa. Muotoile palloksi ja litistä. Laita kelmuun ja jääkaappiin lepäämään hetkeksi. Voitele tartalettivuoat. Kaulitse taikina ohueksi levyksi. Leikkaa taikinasta tartaletti vuokiin sopivia paloja ja painele ne vuokiin. Painele haarukalla jokaiseen pienet reiät. Laita vuoat hetkeksi jääkaappiin. Paista 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes pohjat ovat saaneet kauniin värin.

Vaahdota keltuaiset ja sokeri. Lisää niiden sekaan jauhot. (Siivilän läpi) Mittaa kreemin maito kattilaan. Halkaise vaniljatanko. Poista siitä siemenet ja lisää maidon joukkoon. Keitä maito kiehuvaksi, ota sitten hetkeksi pois liedeltä ja lisää se keltuaisvaahdon sekaan ohuena nauhana kokoajan vatkaten. Laita seos takaisin kattilaan. Keitä hiljalleen kunnes seos pulpahtaa ja saostuu. Jäähdytä kreemi.

Pursota kreemi pohjien päälle. Valmista Sokerikiille pakkauksen ohjeen mukaan. Kastele koristeeksi tulevat marjat sokerikiilteessä ja asettele lusikkaa apuna käyttäen kreemin päälle. Koristele mintunlehdillä tai sitruunamelissalla. Tarjoile.