sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Sitruuna-marenkileivokset


Sitruunan ja marengin liitto hurmaa näissä ihanissa keväisissä leivoksissa. Sitruunan raikas kirpeys yhdistettynä makean suloiseen marenkiin on vastustamaton. Marengista valmistetaan pienet kupit, joiden pohjalle pursotetaan ensin lemon curdia ja päälle vielä runsaasti sitruunamoussea. Lopuksi leivokset koristellaan tuoreilla marjoilla, syötävillä kukilla, mintunlehdillä ja suklaakoristeilla. Marengit kannattaa täyttää vasta juuri ennen tarjoilua, jotta ne eivät pehmenisi liikaa.


Valmistus (10 Kappaletta)


Marengit


8 Munanvalkuaista
3 dl Sokeria
3 tl Maizenaa
1 tl Viinietikkaa

Vatkaa valkuaisia. Sekoita Maizena yhteen desiin sokeria. Lisää pikkuhiljaa sokerit sekä Maizena-sokeriseos vaahtoutuvaan valkuaiseen. Lisää myös viinietikka. Vatkaa valkuaisia kunnes marenkiseos on kovaa.

Pursota leivinpaperin päälle pieniä pyörylöitä marengista. Paista niitä 120-asteisessa uunissa tunti. Jäähdytä.

Lemon Curd


2 Munaa
2 dl Sokeria
2 Sitruunan mehu
75 g Voita

Vatkaa munat ja sokeri kattilassa. Lisää sitruunamehu. Jatka vatkaamista vielä muutama minuutti.
Sekoita joukkoon voi. Hämmennä kunnes seos on sakeaa ja kermaisen pehmeää.

Kaada seos lasipurkkiin ja sulje kansi.


Sitruunamousse


500g Mascarponea
300 g Ranskankermaa
1 dl Sokeria
4 Sitruunan raastettua kuorta
6 rkl sitruunamehua


Vaahdota kulhossa mascarpone, ranskankerma, sokeri, sitruunan kuori ja -mehu. Pursota mousse marenkikuppeihin. Koristele tuoreilla marjoilla, syötävillä kukilla, mintunlehdillä ja suklaakoristeilla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti