torstai 1. lokakuuta 2015

Vadelma-suklaamacaronit



Eilen tuli leivottua vadelma-suklaamacaroneja. Tarkoitus olisi koristella tänään yksi kakku ja kerrosleivoksia näillä ihanilla pienillä makeilla. Myöhemmin tulee erikseen postaus kakusta sekä leivoksista. :))

Suklaa ja vadelma yhdistyvät täyteläisessä ganachessa, jolla macaron-kuoret täytetään. Itse valmistan aina macaron-leivokset italialaisella versiolla. Se vie hieman enemmän aikaa, mutta sillä macaronit onnistuvat aivan varmasti. 

Lisäksi onnistumiseen vaikuttavat muutama muu pieni seikka:

  • Valmistukseen kannattaa käyttää hienojakoista mantelijauhetta, joka on siivilöity. Silloin macaroneista tulee sileitä ja kauniita.
  • Valkuaisia kannattaa pitää ainakin tunti huoneenlämmössä ennen valmistusta. Huoneenlämpöisinä ne vaahtoutuvat paremmin.
  • Macaronien kannattaa antaa seistä ennen paistamista noin 15-30 minuuttia, jotta kunnollinen jalka muodostuisi.
  • Kopauta pursotuksen jälkeen peltiä pöytää vasten.

Valmistus (Noin 25 kappaletta)

Macaron-kuoret

150 g Siivilöityä hienojakoista mantelijauhoa
150 g Tomusokeria
2 Valkuaista
35 g Sokeria
2 Valkuaista
150 g Sokeria
50 g Vettä

Mittaa mantelijauho ja tomusokeri kulhoon. Siirrä odottamaan. Mittaa toiseen kulhoon 2 valkuaista ja jätä manteli-tomusokeri-seoksen viereen odottamaan.

Mittaa 2 valkuaista vatkauskulhoon ja mittaa vierelle myös 35g sokeria odottamaan.

Mittaa 150g sokeria ja 50g vettä kattilaan. Kuumenna hämmentämättä keskilämmöllä. Pidä liemen lämpötilaa silmällä. (110°C lämpötilassa se kaadetaan valkuaisvaahdon joukkoon.)

Vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi. Lisää 35g sokeria vähän kerrallaan ja vatkaa vaahtoa kunnes se vatkaimia nostettaessa muodostaa huippuja. Kun sokeriliemi kattilassa saavuttaa 110°C:n lämpötilan, kaada sokeriliemi ohuena nauhana valkuaisvaahdon joukkoon koko ajan vatkaten. Vatkaa seosta kunnes se on jäähtynyt. (Vie noin 5 minuuttia)

Sekoita jäljelle jääneet 2 valkuaista tomusokeri-mantelijauhoseokseen ja lisää mahdollinen väri.

Sekoita tomusokeri-mantelijauhoseokseen jäähtynyt marenkivaahto kääntelemällä nopeasti ja mahdollisimman vähin liikkein. Taikina on valmis kun nostaessa nuolijaa taikina valuu siitä paksuna nauhana ja pinnalle piirretty kuvio tasoittuu 20 sekunnissa. Mitä enemmän sekoitat, sitä ohuemmaksi taikina muuttuu. 

Siirrä taikina pursotinpussiin. Pursota leivinpaperille haluamasi kokoisia taikinapyörylöitä. Pursotettuasi pellillisen, kopauta peltiä muutaman kerran pöytää vasten. 

Anna taikinan levätä 15-30 minuuttia ennen paistamista. Paista 160°C:ssa 12-14 minuuttia. Macaronit ovat kypsiä, kun niiden jalka on kiinnittynyt hattuun. Jäähdytä kuoret ennen täyttämistä.


Täyte


200 g Maitosuklaata
2 rkl Kuohukermaa
1 dl Vadelmapyrettä
1 rkl Sokeria
Hieman vaniljasokeria


Sulata suklaa. Lisää kerma suklaan sekaan. Sekoita joukkoon myös vadelmapyre ja sokerit. Anna seoksen jäähtyä hieman. Pursota macaron-kuorille. Laita toinen macaron-kuori kanneksi. Macaronit ovat parhaimmillaan seuraava päivänä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti