perjantai 10. kesäkuuta 2016

Sushi

Maki- ja nigiri susheja

Rakastan sushia. Sushi on herkullista, kevyttä, terveellistä ja raikasta syötävää. Miedot kalan ja äyriäisten sekä muiden raaka-aineiden maut eivät peity voimakkaiden kastikkeiden ja mausteiden alle, vaan ne tulevat hyvin esiin ja tukevat toisiaan. Tärkeää sushin valmistuksessa on tuore kala ja raaka-aineet sekä sushiriisin valmistus.

Sushia on tapana tarjota soijakastikkeen ja wasabin kera. Lisäksi halutessaan voi lisukkeena nauttia garia eli säilöttyä inkivääriä. Sen tarkoituksena on puhdistaa ja neutralisoida suu eri makujen välissä. 

Sushin kanssa sopii erinomaisesti kevyt, hieman happoinen valkoviini. 


Sushiriisi


Sushiriisin valmistus on tärkein vaihe sushia tehdessä. Oikein valmistettu sushiriisi on maukasta, hieman tahmeaa ja kiiltävää. Riisinjyvien täytyy erottua hieman.

3 dl Sushiriisiä
3 3/4 dl Vettä

SUSHIVIINIETIKKA

4 rkl Riisiviinietikkaa
2 rkl Sokeria
1tl Suolaa

Huuhtele riisi siivilässä viileällä vedellä, kunnes huuhteluvesi on kirkasta. Valuta hetki.
Kaada riisi kattilaan. Mittaa joukkoon vesi. Laita päälle lasinen kansi. Älä availe kantta keittämisen aikana. Kuumenna aluksi täydellä teholla, kunnes vesi alkaa kiehua. Pienennä tehoa ja hauduta noin 10 minuuttia.

Mittaa sushiviinietikan ainekset kattilaan ja kiehauta sekoitellen.

Nosta sushiriisikattila pois liedeltä ja anna seisoa 10 minuuttia kannen alla.

Nostele sushiriisi laakealle vadille ja levitä tasaiseksi kerrokseksi. Jäähdytä kääntelemällä varovasti. Pirskottele samalla joukkoon sushiviinietikkaa.

Maki susheja

Maki sushi (20 palaa)


Maki sushit ovat tunnetuimpia susheja. Nämä pienet, klassiset rullat kätkevät sisäänsä lohta, kurkkua ja porkkanaa.

Puolet sushiriisistä
6 Nori-levyä
2 tl Wasabitahnaa

KLASSINEN LOHITÄYTE

50 g Tuoretta lohta
1 Porkkana
1/4 Kurkkua

Suikaloi lohi, porkkana ja kurkku pitkiksi, ohuiksi suikaleiksi. Käytä kurkusta vain kiinteä osa. Keitä porkkanaa noin 10 minuuttia, jotta se pehmenee hieman.

Aseta nori-levy bambumatolle kiiltävä puoli alaspäin poikkiviivat pystysuuntaan itseesi nähden. Kostuta kätesi riisiviinietikkavedessä ja painele sushiriisiä norin alaosaan hieman yli arkin puolivälin. Paina puoleenväliin riisiä vako ja sivele siihen hieman wasabia. Asettele sitten täytteitä vakoon.

Aloita rullaus, pitämällä täytteitä sormin paikoillaan. Käytä bambumattoa apuna ja rullaa erittäin tiiviiksi rullaksi. Leikkaa maki sushi -rullat 8 palaan terävällä, hieman kostutetulla veitsellä.


Nigiri sushi (20 palaa)


Nigiri sushi on pieni riisipallo, jonka päällä on esimerkiksi lohta, tonnikalaa, avokadoa, tofua, katkarapua tai munakasta.

Puolet sushiriisistä
75 g Tuoretta lohta
1 Avokado
2 tl Sitruunamehua
1 tl Wasabia
1 Norilevy

Leikkaa lohi poikkisyin suorakaiteen mallisiksi paloiksi. (n. 7 x 2 cm) Viipaloi avokado ja pirskottele leikkauspintoihin sitruunamehua tummumisen estämiseksi.

Kostuta kätesi riisiviinietikkavedessä. Ota ruokalusikallinen sushiriisiä kämmenelle ja purista soikeaksi palaksi. Sivele lohipalaan hieman wasabia ja nosta pala riisin päälle.

Sido avokadonigirit norisuikaleilla. Silloin viipale pysyy paremmin riisin päällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti