tiistai 5. toukokuuta 2015

Kaksikerroksinen Perhoskakku



Noin muutama viikko sitten tein postauksen sokerimassaperhosista ja miten ne valmistetaan. Tässä on nyt kakku, johon perhoset päätyivät. Kesäinen ja värikäs kakku kesän juhliin!

Kakku on kaksikerroksinen. Päälle valmistin kaulittavan fudgemassan kinuskikissan tapaan. Sisällä on puolukka-kinuskivaahto ja puolukkahilloa. Ihanaa kirpeää puolukkaa ja makeaa kinuskia. Vastustamaton yhdistelmä!

Valmistus (Korkeat 20cm ja 15cm kakkuvuoat)

1. Valmista kakkupohjat. 
2. Leikkaa Isompi kakku kolmeen osaan ja pienempi kahteen. 
3.Valmista puolukka-kinuskitäyte. 
4. Kokoa isompi kakku suoraan kakkuvadin päälle irtopohjavuokaan. Kokoa pienempi omaan irtopohjavuokaan. Laita vuokiin ensimmäinen pohja. Kostuta maidolla. Levitä päälle puolukkahilloa ja puolukka-kinuskitäytettä. Tee samalla tavalla isompaan kakkuun toinen kerros. Laita molempien kakkujen päälle viimeiset pohjat. 
5. Hyydytä kolme tuntia. Irrota reunat. Vatkaa pieni määrä vispikermaa tarttumapinnaksi kuorrutteelle. Levitä vaahdotettua kermaa molempien kakkujen ympärille. 
6. Kaulitse fudgemassa ja kuorruta kakut sillä. Paina isompaan kakkuun muutama pilli tukirakenteeksi. Nosta pienempi kakku isomman päälle varovasti. Koristele sokerimassaperhosin.

Kakkupohjat

5 Kananmunaa
1 3/4dl Sokeria
2dl Vehnäjauhoja
1/2dl Perunajauhoja
1tl Leivinjauhetta

Voitele ja korppujauhota vuoat. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi varovasti nostellen vaahdon sekaan. Jaa taikina vuokiin. Paista 175 asteessa. Pienempää noin puoli tuntia ja isompaa 45 minuuttia.

Fudgemassa

600g Fudgeja (kaupan irtokarkkihyllyltä löytyy)
1/2dl Kuohukermaa

Mittaa molemmat ainekset kattilaan. Keitä keskilämmöllä, kunnes fudge sulaa. Älä keitä liian pitkään. Muuten massa sitkeytyy. Vuoraa astia kelmulla ja kaada jäähtynyt massa päälle. anna kovettua seuraavaan päivään. Ota massa huoneenlämpöön noin kaksi tuntia ennen kuorruttamista.

Kinuski-puolukkatäyte

3dl Kuohukermaa
2 1/2dl Fariinisokeria

3 Liivatetta
3dl Vispikermaa
150g Tuorejuustoa
2rkl Puolukkamehua
150g Puolukoita

Valmista kinuskikastike jo edellisenä päivänä, jotta se ehtii jäähtyä ja vaahtoutuu kunnolla. Mittaa kinuskikastikkeen ainekset kattilaan. Kuumenna, kunnes kiehahtaa. Älä keitä. Jäähdytä.

Laita liivatteet likoamaan. Vaahdota vispikerma. Sekoita kerman joukkoon notkistettu tuorejuusto. Vatkaa kinuski vaahdoksi. Sekoita vaahdotettu kinuski kerma-tuorejuustoseoksen joukkoon. Kiehauta mehu ja sulata liivatteet siihen. Sekoita ohuena nauhana täytteen joukkoon. Lisää lopuksi puolukat.

Puolukkahillo

2kg Puolukoita
1dl Vettä tai puolukkamehua
1kg Hillosokeria

Kaada puolukat kattilaan. Lisää vesi tai puolukkamehu.
Kuumenna, kunnes alkaa muodostua vesihöyryä. Lisää hillosokeri. Vähennä lämpöä, kun seos alkaa kiehua. Keitä noin 15 minuuttia. Jäähdytä 30 minuuttia. Jos purkitat hillon liian kuumana, marjat nousevat pintaan. Annostele hillo kuumennettuihin lasipurkkeihin. Hillo hyytyy noin vuorokaudessa. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti